Tiimiläiset


LINNEA BREILING, KUOROKONTAKTIVASTAAVA

Moikka!

Olen Linnea, tällä hetkellä 20-vuotias ja lentänyt pesästä Joensuuhun opiskeluiden perässä. Opiskelen yhteisöpedagogiksi (AMK) ammattikorkeakoulussa kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelmassa (minusta voi siis tulla vaikka ryhmien ohjaaja, nuorisotyöntekijä, järjestötoimija, mielenterveystyöntekijä tai lastensuojelutyöntekijä…).
Kotipaikkakunnallani Nurmijärvellä lauloin 11 vuotta paikallisessa nuorisokuorossa, Laulujoutsenissa ja harrastin myös yksinlaulua neljä vuotta. Toki myös liikunta mahtui päiväjärjestykseeni: harrastin satunnaisesti suunnistusta ja lenkkeilyä kavereiden kanssa. Nyt Joensuussa minulla ei ole vakituisia harrastuksia, mutta opiskelukavereiden kanssa harrastetaan mm. lenkkeilyä, leffailtoja, lautapeli-iltoja, kokkaust a tai leipomista. Aina välil lä laulattaa ihan hirmuisesti ja tartun aina tilaisuuden tullen SingStar-mikkiin tai hymisen ja hoilaan ihan niitä näitä itsekseni tai kavereiden kanssa. Syksyllä pääsin Joensuun kaupunginteatterin lavalle The Sound of Musicin merkeissä, jossa minulla on pikkuruinen sivurooli. Laulu jatkuu siis siellä!

Tiimi on minulle väylä vaikuttaa! Tiimin kautta pääsee mm. toimimaan tapahtumissa ja saa vaikuttaa tapahtumien sisältöön. Me ollaan apuna siinä että Nuorten Kuoroliitto on nuorten näköinen.



ROSA-MARI LEVOLA, LEHTIVASTAAVA


Olen Rosa-Mari Levola, vuonna 1993 syntynyt nuori neiti Vantaalta. Nuorten Tiimissä olen tiedotustoimikunnan jäsen ja hoidan lehtivastaavan virkaa. Nykyisessä kuorossani Lauruksessa olen laulanut puolitoista vuotta ja erilaisissa koulujen kuoroissa ja lauluyhtyeissä yhteensä seitsemän vuotta. Kovin montaa harrastusta minulla ei kuorossa laulamisen lisäksi ole, mutta satunnaisesti innostun lukemaan, kuuntelemaan musiikkia ja harrastamaan luovaa kirjoitusta. Unelmiani ovat kuorossa laulaminen päivieni päähän asti, Jäämeren rannalla seisominen ja kuolemassa olevan kielen pelastaminen.




SIMONE Stevenson

Moikka kaikille!
Olen myönteinen ja elämäiloa täynnä oleva 15-vuotias Mikkelistä. Positiivinen elämänasenne on parhautta, jos sitä jaksaa yllä pitää! Olen laulanut Cantus- Michaelis- kuorossa jo 7-vuotta (HUH kun aika kiitää) ja olen musiikkiluokalla. Soittelen vapaa-ajallani kitaraa, tosin en ole mikään kitaristi, mutta harrastuksia saa aina olla! Olen soittanut poikkihuilua joskus 4 vuotta, mutta olen niin saamaton että lopetan kaikki harrastukset perkkää laiskuuttani, kuoro on ainut säilyvä ja Cantuksestakin on ensivuonna aika siirtyä eteenpäin. Olen tällainen nauravainen ja oma itseni, arvostan rehellisyyttä ja aitoutta, tykkään ruuasta, valokuvaamisesta Olen tosi sosiaalinen tyyppi! Ehkä me törmäillään sun kanssa jossain tapahtumissa ja tempauksissa! Näkemisiin!






ANNI KÄRJÄ

Hei vain!
Olen 16-vuotias tyttö Kalajoelta. Olen pirteä ja sosiaalinen ihminen ja tykkään tutustua uusiin ihmisiin. Käynkoulua Kaustisen musiikkilukiossa. Siellä soitan pianoa ja aloitin tänä keväänä viulun soittamisen. Pianoa olen soittanut eskari-ikäisestä asti, ja myöskin olen soittanut klarinettia. Olenkiinnostunut oppimaan soittaan eri soittimia. Kuorolaulamista olen harrastanut muistaakseni ensimmäiseltä luokalta asti, aluksi seurakunnan lapsikuorossa. Nuorisokuoro Fermaatissa laulamisen aloitin kuudennella luokalla, ja samassa kuorossa olen edelleen. Viikon huippukohta on joka perjantaiset kuoroharjoitukset, koska pääsee laulamaan mahtavassa porukassa ja oppii aina jotain uutta. Musiikki on ollut aina lähellä sydäntäni. Musiikin lisäksi harrastan yleisurheilua.
Nuorten tiimistä olen ollut kiinnostunut jo parin vuo



PIHLA LIIKANEN

Moi!
Olen Pihla, 15-vuotias tiimiläinen. Tiimissä olen toiminut noin kaksi vuotta. Asun Mikkelissä ja laulan Cantus Michaelis -kuorossa, jossa aloittelen nyt kolmatta lauluvuotta. Cantus on Mikkelin musiikkiluokkien kuoro, ihan huippuporukka! 
Laulaminen ja musiikki on ollut minulle pienestä pitäen tärkeää. Laulamisen lisäksi olen soittanut pianoa kahdeksan vuotta. Musiikin ohella rakkaitaharrastuksiani ovat valokuvaaminen sekä potkunyrkkeily. Olen sosiaalinen ja nauravainen tyttö, joka tykkää tutustua uusiin ihmisiin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ethän kommentoi mitään sopimattomuuksia :)!