sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Sympaatista, kuorolaulusta ja Nuorten Tiimistä


Kuuntele Rovaniemen Seurakunnan tekemä haastattelu kuorolaulusta, Sympaatti-tapahtumasta ja Nuorten Tiimistä. Haastatellut ovat mm. Kolmekuutoset-kuorosta sekä meidän iki-oma tiimiläinen, Liisa!

Haastattelun pääset kuuntelemaan tästä: http://www.rovaniemenseurakunta.fi/data/liitteet/sympaatti.mp3

tiistai 3. joulukuuta 2013

Kohta lähdetään Lappiin laulamaan

Sympaatti on jo aivan kynnyksen takana valmiina astumaan sisään. Monet ovat todennäköisesti jo pakkaamassa (muistakaa lämpimät ulkovaatteet!) ja jotkut ehkä jo lähdössä kohti Rovaniemeä. Nyt on kuitenkin vielä aikaa käydä hieman lisää läpi luvassa olevaa kivaa ohjelmaa. Jännityksen säilyttämiseksi en aio paljastaa kaikkia yksityiskohtia, joten Rovaniemellä kannattaa olla silmät ja korvat auki!

Luvassa on tietysti jokaiselle päivälle konsertteja, joissa pääsette itse laulamaan mutta myös kuuntelemaan muita kuoroja. Muiden kuorojen esityksiä kuuntelemalla voi oppia paljon ja löytää uutta, mukavaa musiikkia kuunneltavaksi. Nuorten Tiimi pitää pöydässään levymyyntiä, josta toisten kuorojen levyjä voi ostaa, joten muistakaa ottaa käteistä rahaa mukaan.

Perjantai- ja lauantai-iltana Tiimi järjestää kuoroille illanviettoa. Mukana on Nuorten Kuoropäiviltäkin tuttuja juttuja, kuten leikkejä ja lauantaina open stage. Open stageen voi kuka tahansa yksin tai porukalla valmistella pienen esityksen eikä ole väliä, onko se laulua, tanssia, runonlausuntaa, taikatemppuja tai jotain muuta. Jos haluat varmistaa, että juuri sinun esityksesi on mukana, kommentoi tätä kirjoitusta tai nykäise hihasta ketä tahansa Nuorten Tiimin jäsentä Sympaatin aikana. Meillä on oma pöytä päätapahtumapaikalla Rantavitikan koululla ja esittäydymme varmasti moneen kertaan, joten meidät löytää kyllä.

Lisää tietoa ohjelmasta saa kommentoimalla tätä kirjoitusta tai kysymällä omalta kuoronjohtajalta. Kaikki mysteerit selviävät varmasti viimeistään Rovaniemellä!

Talvisin terveisin,
Rosa-Mari

tiistai 12. marraskuuta 2013

Sympaatti lähestyy, oletko valmis?


Heipähei!

Sympaatti-festivaali lähestyy kovaa vauhtia. Sehän onkin 5.-8.12. 2013 napapiirillä Rovaniemellä. Teemoina on suomalainen ja saamelainen musiikki sekä joulu ja sunnuntain päätöskonsertissa kuullankin yhteisnumeroina saamelaista musiikkia, joululaulu sekä tapahtuman tunnuskappale, Aulis Sallisen Sympaatti.

Nuorten tiimikin on suunnitellut tapahtumaan kaikkea kivaa tiimin pisteestä illanviettoihin. Luvassa muunmuassa rastirata, josta tulee tänne blogiin myöhemmin lisätietoja ja ohjeistusta. Toisessa illanvietossa on mm. Open stage, johon jokainen kuoro tai ryhmä voi tulla esiintymään. Joten kaikki vaan rohkeasti mukaan!
Tiimi odottaa innolla Sympaattia!!

Lisätietoa festivaalista löytyy: http://nukl.sulasol.fi/sympaatti/

Nähdään Sympaatissa Nuorten tiimin pisteellä :)

~ Anni ~

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kuulumisia kesäkuulta

Hei kaikille pitkästä aikaa!

Sain vasta nyt aikaiseksi kirjoittaa kesäkuun alussa olleesta Tampereen sävel-tapahtuman nuorisokuorojen illanvietosta. Oltiin tosiaan minä ja nuortentiimiläiset Liisa ja Sofia pitämässä nuorisokuoroille illanviettoa Tampereella Monitoimitalo 13 :lla ja aluksi oli kerrottu että paikalle tulee vain suomalaisia kuoroja mutta illan mittaan tuli tietoja että myös ulkomaalaisia kuoroja oli ilmoittautunut illanviettoon. Siispä aloimme muokata ohjelmaa ulkomaalaisillekkin kuoroille sopivaksi. Loppujenlopuksi saatiin kuin saatiinkin koko illanvietto purkkiin pienten epätoivon hetkien jälkeen, mutta oli meillä kyllä tosi hauskaakin. Illassa kävi esiintymässä namibialainen lauluyhtye Vocal Motion Six, joka tuli kolmanneksi Tampereen Sävelen lauluyhtyekilpailussa. Lisäksi käytiin nimikierros ja leikittiin laululeikkejä. Illan päätteeksi kukin halukas kuoro sai esiintyä Open Stagella.

Ohessa kuvia illanvietosta :)

Vocal Motion Six

Illanviettäjät




Seuraava tapahtuma jossa Nuorten Tiimi on mukana, on Rovaniemellä Sympaatti-tapahtuma 5.-8.12.2013.
Lisätietoa löytyy osoitteesta Nuorten Kuoroliitto - Sympaatti

 -Anni K




keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Norbusangista selvitty!

Hellurei!

Fredrikstadista Norbusangin reissusta on selvitty väsyneenä mutta onnellisena. Viikko oli rankka mutta paljon kaikkea tuli opittua, sai uusia pohjoismaalaisia ystäviä, joiden kanssa pidetään varmasti yhteyttä festivaalin jälkeenkin ja kuuli mahtavaa lasten ja nuorten kuorolaulua. 
Ensimmäisenä iltana tuomiokirkolla opeteltiin Haisangen eli hailaulu ja tottakai sitä piti laulaa joka välissä, jopa iltapalalla :)





Päätöskonsertti pidettiin lauantaina Fredrikstad Domkirkessä eli Tuomiokirkossa

Joikuilua

Kansantansseja ja laululeikkejä



















Päätöskonsertissa jokaisen workshopin ryhmät esittivät harjoittelemansa kappaleet ja lopuksi kaikki kuorot esittivät yhteiset kappaleet.

Lisää kuvia festivaalista löytyy täältä!

Myös Fredrikstad Blad-lehden juttu on saatavilla, tosin vain norjaksi :)

-Anni K

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Levynjulkkarit takana, Bulgaria edessä!

Heipat kaikille!
Eilen meidän kuorolla, Cantus Michaelis, oli se kauan odotettu levyn julkkari keikka! Jännitys oli ennen konserttia todella suuri! En ole jännittänyt yhtä paljon mitään kuoro esiintymistä ikinä. Ainakaan muistaakseni. Kaikki sujui paremmin kuin mahtavasti ja kaikki olivat helpottuneita konsertin päättyessä kun pääsimme notkuvaan juhlaateria pöytään. Meidän kuoron johtaja Kirsi Kaunismäki-Suhonen yllätti meidät vielä uusilla hienoilla hallanvaara paidoilla! Wohoo! Tässä pari kuvaa toinen illanfiiliksistä ja toinen uunituoreesta signeeratusta levystä Hallanvaara. Hyviä viikonjatkoja kaikille! :)



keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Oi niitä aikoja!

Vanhoja kuvia katsellessa tulee aina niiiiiin hyvä mieli! Tuleeko teillekin? Tässä kyseisessä kuvassa oon ehkä juuri ja juuri viiden vanha ja meneillään on inkkari rooli. Tuolloin leikin paljon roolileikkejä ja olin aina esittämässä vanhemmilleni katkelmia esim. Pikku Kakkosesta. Isäni kanssa väsäsimme isoista pahvilaatikoista minulle telkkarieita, jotka toimivat milloin minkäkin ohjelman esitys rekvisiittana.
   Sen verran muistan että minua pidettiin aina erittäin äänekkäänä, olis sitten kyse laulusta tai ihan tavan huutamisestakin. Opin myös viheltämään juuri tuon kuvan aikoihin ja sitäkin harrastin usein. Lempi vihellys biisejä tuolloin oli ainakin Peppi Pitkätossu!
   Musiikki alkoi tulla vähän salakavalasti elämääni jo pienestä pitäen. Ensimmäistä kertaa huomasin sen itse vasta sitten kun olin pyrkinyt ja päässyt musiikkiluokalle ja siitä kuoroon. Monet soittimetkin on kokeiltu mm. piano ja poikkihuilu, harmi vaan ettei kumpaakaan tullut aikoinaan jatkettua..
 

 

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Emilian musaterkut

Tässä kuvassa olen 7-vuotias. Olin silloin näyttelemässä Taaborin-vuorella kesäteatterissa Kivimyrsky, jossa oli siis pätkiä Aleksis Kiven teksteistä. Esitin pientä sotilaspoikaa kohtauksessa, jossa mies yritti pehmitellä kuppilanpitäjänaista, että voisi iskeä silmänsä tämän tyttäreen. Lauloin siis yksin rakkauslaulun harmonikan säestyksellä noin tuhatpäiselle yleisölle.



UNELMA

Kerta seisoin, niin näin unta,
meren reunal vieraas maas;
etääl siinti koti-ranta,
sinne mielin tulla taas.

Mutta uni, joka ensin
vei mun maastain, immestäin,
hänen siivillänsä lensin
jälleen koti-maahan päin.

Siirsin mielel intovalla
poies Suomeen ihanaan,
siirsin vinhast pilvein alla,
siks kuin löysin kunnasmaan.

Tuima tuuli pilvet poisti,
kaunis päivä paisto taas;
vuori loisti, viita loisti,
koski pauhas koti-maas.

Impein eteheni väikky:
silmä iski salamoi,
kiharien yössä läikky
otsa niinkuin aamun koi.

Ihastelin otsan aamuu,
mesi-huulii suutelin.
Suutelinko taivon haamuu?
Hekumasta heräsin.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Tooodella pitkä musiikkihistoria

Hei mähän voisin tähän kirjottaa koko mun musiikkihistorian... Tosin en mä viitsi kiusata teitä.
Tässä mä en varmastikaan ole kuin jotain 4 vuotias, ja osasin soittaa yhdellä sormella melodioita jo pianolla. Pianoahan en oo koskaan virallisesti edes soittanut, ja mulla oli tarkotus laittaa tänne toinen kuva, mutta kun se on siivouksen tiimellyksessä kadonnut. Klarinettia siis olen soittanut kohta kymmenen vuotta, ja itteäkin hirvittää hieman. Mä oon pienestä pitäen tykännyt hirveesti musiikista, ja varsinki kuoromusiikista. Muistan kun äiti kuuntelutti joitakin sen vanhoja kuorokasetteja ja ne oli aivan ihania. Mun kuoroinnostus on siitä lähtien ollut aika korkealla. Olin sillon varmaan jotain 8-10 vuotias. Meillä on kotona sama piano, ja mä soitan sillä yhä, omaksi huvikseni. Harmittaa vaan, kun en osaa soittaa kuin melodiat ja basson yhtäaikaa, vaikka osaankin sointuja. Ehkä mä joskus jaksan opetella? Toivotaan.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

minä vain

Tällaisen vanhan kuvan mä löysin albumiaarteiden kätköistä. Tässä taidan olla viisivuotias. Iskän kuulokkeilla kuuntelen vanhoja vinyylilevyjä. Mun mielestä oli mahtavaa päästä tohon äidin punaselle tuolille istumaan. Se oli aika semmonen hutera tuoli eikä mua siihen kauheen usein päästettykkään, ku kerran heiluin sen päällä niin, että tuoli kaatui ja sormet jäi sinne väliin. Nykyään tuoli ja lipasto on mun ikiomassa kodissa. Vinyylitkin voisi kaivaa jokin kaunis päivä esiin ja antaa muistojen vallata taas mielen. Mitäköhän mä oon tässä kuunnellu?
Kuva kertoo aina tarinan meistä. Blogin kirjoittajat kaivaa aarteistaan musiikkiin liittyvän kuvan ja kertoo siitä tarinan.

Minun maailmani on musiikki




 Junassa kohti Vaasaa kuuntelen kiskojen kolinaa ja kirskuntaa ja lumituiskujen henkäyksiä junan kylkeä vasten. Kolina on rytmikästä ja kirskunta toistelee samoja säveliä. Junan ilmastointi ja ihmisten puheet seilaavat eri sävelillä.

Mieleeni tulee eräs elämäni hyvin tärkeä henkilö, joka laulaa mikroaaltouunin kanssa duettoja. Mikro humisee tiettyä ääntä, jonka päälle on helppo laulaa harmonioita ja improvisoida melodioita. Hullua, mutta hauskaa puuhaa. Musiikkia löytyy niin kodinkoneiden äänistä kuin kodin eri käyttötavaroistakin. Pienenä rummutin kattiloita, soitin kampaa ja näppäilin munanleikkurin kieliä. Keksin soittimia kaikesta mahdollisesta.

Kaikki tämä vain todistaa, että musiikkia on kaikkialla. Musiikki on melodioita ja rytmejä, eikä se jätä meitä rauhaan missään. Musiikkia soi radiossa, television mainoksissa, kauppakeskuksissa, kirkoissa, elokuvissa, hississä ja koulujen musiikintunneilla. Hiljaisuudessakin voi kuulla musiikkia, jos mielikuvitus ja kärsivällisyys vain riittää. 


Jos tarkastelen omaa musiikkitaustaani, siihen on kuulunut kuorolaulua, pianonsoittoa, koulun musiikintunteja ja yksityisiä laulutunteja. Lisäksi olen yrittänyt huonolla menestyksellä leikkiä säveltäjää. Pienenä olen paukutellut kattiloita ja keksinyt omia lauluja. Yläasteella rohkaistuin taltioimaan näitä itse tekemiäni biisejä kännykälle omaksi ilokseni.

Vaikka en mikään musikaalinen nero olekaan, olen aina nauttinut musiikin kuuntelemisesta ja tekemisestä.

Se on osa minua. Minä en olisi ilman musiikkia.
 

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Yahooooo!!!!

Hellurei ja hellät tunteet, ja hyvää naistenpäivää kaikille naisille tai naistenmielisille :D Nyt lähtee tää bloggauskin käyntiin, ja mä voin sanoa että tästä voi tulla tosi kivaa. Tällä kertaa kirjoittamassa on Liisa, tiimin uusin jäsen, jolle annettiin vastuu ensimmäisestä blogitekstistä. Jeee! Kuulostanpa hysteeriseltä... Mut joo, ei se haittaa. Varoitan sitten, oon Pohjois-Pohjanmaalta, joten tekstin laatu voi olla murteellista. Mä yritän kirjottaa selkeästi :D

Mitäs tässä, hiihtoloman viimeisiä päiviä ja sain jopa itteni raahattua hiihtään, vaikka oon vahvasti vannonut, että mä en niitä suksia jalkaan laita enää ikinä. Noh, toisin kävi. Ja pakko myöntää, oli se ihan kivaa... Pitää vaan olla hiljaa asiasta, saan kohta kuulla joltaki vielä. Laulamisen osalta tämä viikko on ollut aika hiljanen, paitsi viime perjantaina kaverilla laulettiin karaokea. Vähä hassua, onneksi kuitenki ens viikolla alkaa jo reenit niin pääsee laulaan. Tai miksen vois nytkin, mut ehkä säästän perheen korvia :D

Hei kuinka moni muistaa tämän?

http://www.youtube.com/watch?v=9YrQydgWTXA

Youtube-seikkailu on kivaa, ja ai että kun tuli kaikki lapsuusmuistot mieleen. Mullaki oli kaks näiden levyä, mä olin ahkera fani :D Oli mulla kaikkea muutakin krääsää, enkä halua kyllä kirjottaa että mitä mulla oli. Enkä ees muista puoliakaan. Onko muitaki entisiä Gimmel-faneja? Tulkaa niistä piiloistanne, mä tiiän että niitä varmasti on ollut muitaki kun minä... Menis tästä popittaan lisää Gimmeliä, pitäkää hauskaa!